Ashimba Trio

Ashimba Trio
Linda Fredriksson, Andrew Ashimba (Tansania), Teho Majamäki

Tansanialaisen Ashimban virtuoottinen kitaransoitto ja koskettava laulu muodostavat ainutlaatuisen kombinaation, joka on noteerattu eri puolilla maailmaa. Laulaja-lauluntekijä Ashimban itäisen Afrikan perinteisestä soundimaailmasta ammentavat sielukkaat laulut kertovat Tansanian rikkaasta luonnosta, ihmisten elämästä ja traditioiden tärkeydestä. Ashimba kirjoittaa ja laulaa pääosin swahiliksi, mutta myös sukunsa heimokielillä. Ashimban musiikissa ilo ja suru kulkevat rinta rinnan. Lyriikat kumpuavat elämästä Afrikassa ja hänen omasta taustastaan. Hän on soittanut ja laulanut useissa itäafrikkalaisissa kokoonpanoissa ennen soolouransa aloittamista. Ensimmäisen sooloalbuminsa “Nuru Nyikani” hän julkaisi vuonna 2009. Vuonna 2012 julkaistiin toinen albumi ”Wakukaya”, jonka tuottivat suomalaiset Jussi Jaakonaho ja Teho Majamäki.
Ashimba Trio keikkailee kausiluonteisesti Suomessa. Kokoonpanossa on multi-istrumentalisti Teho Majamäki ja saksofonisti Linda Fredriksson. Trion akustinen musiikki liikkuu herkistä lauluista rytmiseen jazzahtavaan tanssigrooveen.

Kuuntele: Spotify
Video: Uta Maduni
Nettisivut: Facebook
Youtube-kanava