Aino Elinan EP Unissa julki tänään

Edinburghissa vaikuttava laulaja-lauluntekijä Aino Elina julkaisee tänään ensimmäisen EP:nsä Unissa. Aino Elina on työstänyt julkaisuaan kahden edinburghilaisen tuottajan Dave Lloydin (Lost Oscillation) sekä David Whitmeyn kanssa. Ensimmäinen singlelohkaisu Vankina julkaistiin maaliskuussa 2017 kymmenien taiteilijoiden yhteistyönä syntyneen musiikkivideon kera. Tuottaja David Whitmey on työskennellyt muun muassa Take Thatin, KT Tunstallin, Mikan Continue Reading

Saamelaisten kansallispäivä ja Soljun uusi EP

Tänään 6.2. juhlitaan saamelaisten kansallispäivää. Tietoisuutta rikkaasta vähemmistökulttuuristamme levittää muun muassa City-Sámit ry, jonka järjestämissä juhlapäivän tilaisuuksissa tärkeässä roolissa on tietysti musiikki. Norjansaamelainen Arvvas, inarilainen Irdon sekä Asko Keräsen, Niillas Holmbergin, Antero Prihan ja Stefan Kvarnströmin muodostama Ylva ovat moderneja yhtyeitä, joten joiun ja saamelaisten traditioiden lisäksi luvassa on vaikutteita Continue Reading

Maija Kauhanen Emma-voittajaksi!

Suomalaisen musiikin suurinta juhlaa Emma Gaalaa vietetään parhaillaan Metro Areenalla Espoossa. Vuoden 2017 Etnoalbumi -palkinnon voitti Maija Kauhanen. Kuva: Jorma Airola, Etnogaala 2017 Onnea Maija! Maija Kauhanen on palkintonsa ansainnut. Emma-palkintojen myöntökriteerejä ovat taiteilijan suosio, musiikillinen kiinnostavuus ja menestys musiikillisesti ja kaupallisesti. Vuosi 2017 on ollut Maijalle voitokas ja täynnä toimintaa. Continue Reading

Iholla-klubilla Suden aika, Janne Ojajärvi ja Tuuletar-yhtyeen musavideon julkaisu

Lauantaina 30.12. Iholla-klubilla Café Piritassa kumahtaa syvältä kansanperinteemme kerrostumista, kun lavalle astuvat lauluyhtye Suden aika ja huuliharpisti ja pitkähuilisti Janne Ojajärvi. Klubi-illan lisämausteena julkistetaan Tuuletar -yhtyeen ensimmäinen musiikkivideo (ohjaus ja kuvaus Helena Sorvali) sekä kuullaan artisti- ja ohjaajahaastattelu. Suden aika: Sisaret-levyn julkaisukonsertti Suden aika -yhtyeen kuudes levy Sisaret on saapunut uunituoreena Continue Reading

Game of Thrones ja Tuuletar-yhtyeen läpimurto

Game of Thrones Huikea uutinen pöyristi meidät Saurassa, ja monet muutkin maailmanmusiikin kentällä mellestävät ihmiset, kun tänään tieto levisi median kautta. Nuori yhtye, suomalainen Tuuletar, joka tekee kappaleensa kansanperinnettämme kunnioittaen alusta loppuun itse, laulaa suomenkielellä ja soittaa omissa kehoissaan piilevillä instrumenteillaan kaikki äänet itse, on edennyt ensimmäisellä levyllään läpimurtoon! Yhtyeen Continue Reading

Emma ehdokas 2018 Maija Kauhanen

Emma ehdokas 2018 Maija Kauhanen ja muut ehdokkaat julki Emma-ehdokkaat julkaistiin tänään. Ehdokkaiden joukossa koreilee Maija Kauhanen valtavasti suosiota niittäneellä Raivopyörä esikoisalbumillaan. Raivopyörä julkaistiin keväällä 2017 Suomessa, Keski-Euroopassa sekä Iso-Britanniassa saksalaisella Nordic Notes -levymerkillä, tuottajana palkittu Colin Bass Walesista. Maija Kauhanen on tänä vuonna jo saavuttanut merkittäviä asioita. Hänet on Continue Reading

Maija Kauhanen, Okra Playground ja Saura Ohjelmapalvelu aloittavat yhteistyön

Saura Ohjelmapalvelun riveihin ovat tuoreeltaan liittyneet kansainvälisessä nousukiidossa oleva moni-instrumentalisti, laulaja ja kanteletaiteilija Maija Kauhanen ja elektrofolk-yhtye Okra Playground. Maija Kauhanen ainutlaatuisine soittotekniikoineen ja väkevine sävellyksineen on herättänyt valtavaa ihastusta ja kiinnostusta Keski- ja Etelä-Euroopassa, Pohjoismaissa ja Aasiassa. Nordic Notes -levymerkillä alkuvuodesta 2017 ilmestynyt soolodebyytti Raivopyörä on noteerattu laajasti sekä Continue Reading

Saura-tiimi kasvoi

Saura-perhe kasvoi tuottajalla Meillä on mukavia uutisia kaikille teille: asiakkaille, yhteistyökumppaneille, artisteille, Iholla-klubille soittamaan tuleville, graafisen suunnittelun tai cateringimme palveluita kaipaaville. Saura-tiimissä on aloittanut tällä viikolla uusi tuottaja, koordinaattori ja projektien hallitsija, Laura Salokoski. Tämä tarkoittaa sitä, että jatkossa meillä on käytettävissä enemmän resursseja kaikkia teitä varten. Nyt on oivallinen hetki viestiä meille päin, Continue Reading

Kesän viimeinen Iholla-klubi

Juhlaviikot tulee, IHOLLA-klubi väistää Kesän viimeinen Iholla-klubi koittaa keskiviikkona 26.7. Ensimmäisen kerran historiansa aikana klubi on keskellä viikkoa, mutta mikä on ihmisen kauniina arkikesäiltana meren, lasillisen ja livemusiikin äärellä nautiskella. Olen ollut etuoikeutettu saadessani tuottaa klubia, missä musiikki työntyy joka kuukausi ihoni alle väreilemään ja jää sinne antamaan impulssihierontaa pitkäksi aikaa. Continue Reading