Game of Thrones ja Tuuletar-yhtyeen läpimurto

Game of thrones

Game of Thrones

Huikea uutinen pöyristi meidät Saurassa, ja monet muutkin maailmanmusiikin kentällä mellestävät ihmiset, kun tänään tieto levisi median kautta. Nuori yhtye, suomalainen Tuuletar, joka tekee kappaleensa kansanperinnettämme kunnioittaen alusta loppuun itse, laulaa suomenkielellä ja soittaa omissa kehoissaan piilevillä instrumenteillaan kaikki äänet itse, on edennyt ensimmäisellä levyllään läpimurtoon! Yhtyeen debyyttialbumin aloittava kappale Alku on valittu maailman kenties koskaan suosituimman tv-produktion Game of Thronesin trailermusaksi. Tällaista uutista ei pieneen Suomeen ihan joka päivä kantaudu.


Tuuletar song name “Alku” (The beginning). You can listen it in GAME OF THRONES -trailer – season 7 DVD and Blu-Ray.

Bafe´s Factory levy-yhtiö

Levy-yhtiö Bafe´s Factory on kansainvälisissä musiikin ammattilaistapahtumissa tehnyt jo pitkään sinnikästä työtä music supervisoreiden kanssa. Bafe´s Factoryn Aija ja Jyri Lehtonen ovat saattaneet Tuulettaren musiikkia maailmalle jo aiemmin. Yhtyeen musiikki on soinut jo pitkään australialaisen Wentworth tv-sarjan tunnusmusiikkina.
Game of Thrones 7. tuotantokausi ja siitä tehty DVD- ja Blue Ray -versiot ovat napanneet Tuulettaren Sini Koskelaisen säveltämän Alku-kappaleen omakseen ja nyt mennään. Kappale leviää jokaiseen maailmamme kolkkaan.

Sinnikästä työtä

Saurassa olemme uskoneet ensi kosketuksesta asti Tuuletar-yhtyeen olevan jotain hyvin erityistä. Jo yhteistyömme alkutaipaleella suuntasimme katseemme kohti maailmanmarkkinoita. Olemme tienneet, että on vain ajan ja sinnikkään työn kysymys, milloin iso läpimurto tulee. Onko se nyt tässä, se jää nähtäväksi. Maailmalla yleisö on ollut myyty jo pitkään.

Comments are closed.