Kiitos Niillas, että Saura syntyi

Että yritykseni, ohjelmatoimistoni, Saura Ohjelmapalvelu on ikinä perustettu tarvittiin siihen saamelaismuusikkoa, nuorta taiteilijaa nimeltä Niillas Holmberg.
saamelaismusiikkiNiillas Holmberg
Kuljin muutama vuosi sitten kesäkuun tienoilla Lapin seudulla, kalapaikkoja etsiskellen. Muutaman harjuksen onnistuin onkeeni päivien kuluessa saamaankin. Juhannuksen tienooksi päädyin Inariin. Leiriydyttyäni ryhdyin selvittämään, missä aattoa kannattaisi viettää ja saamieni tiedoin tie vei jäälauttojen seassa pulikoinnin jälkeen Inari-hotellille. Ihan kohta istuuduttuani aloitti esiintymisvuoronsa Niillas Holmberg duo -niminen kokoonpano.  Jo muutaman kappaleen jälkeen aloin varmistua siitä, että elämäni oli muuttumassa. Musiikki oli jotain sellaista, mitä en ollut koskaan kokenut, nämä edessäni olevat muusikot Niillas Holmberg ja Roope Mäenpää soittivat musiikkia, millaista en ollut ymmärtänyt olevan olemassa. Se teki minuun käänteentekevän vaikutuksen ja tunsin olevani muuttunut ihminen, sielultani.

Seuraavana päivänä ajelin kohti Helsinkiä duon levy käsissäni ja päättäväisenä siitä, että koetan tehdä jotain, jotta tämän kaltainen Saamenmaan lahja maailmalle tulee esiin jossain muuallakin kuin Inari-hotellilla juhannusaattona paikallisten nuorten viettäessä kotiseudullakäymisjuhlaa.

Päästyäni Helsinkiin, vein levyn eräälle pienelle levy-labelille, jonka tiesin kenties tuottavan jotain tämänkaltaista. Lisäksi kirjoitin tiedotteen, jota lähettelin satunnaisesti kaikkialle. Linkitin youtube-linkkiä jokaiselle medialle, jokaiselle levy-yhtiölle ja minne vain ikinä keksin. Kontakteja oli jonkin verran siunaantunut ollessani ollut ikäni mainos- ja tapahtumantuotantoalalla, sekä harrastelijamuusikkona. Ollessani mukana kuorolevyjen tuotannossa ja laatiessani sopimuksia keikkajärjestäjien kanssa. Juu, kyllä joitakin kontakteja oli syntynyt. Huomasin.

Aikani tein tätä lähettilästyötä ja puhuin asiasta koko ajan (läheiseni ikävystyttäen) ja kaikkialla. Kului noin neljä kuukautta kunnes päämediamme Helsingin Sanomat kirjoitti Niillaksesta lähes koko sivun mittaisen artikkelin, toimittajana henkilö, jolle olin itse tiedot lähettänyt. Siinä hetkessä uskoin, että minä olen henkilö, jonka elämäntyönään tulee auttaa suuria lahjakkuuksia, ihmeellisiä muusikoita, taitureita, joiden ei itse tarvitse myyntiä osata tai haluta tehdä. Minä teen, minun tulee tehdä.

Siitä hetkestä ryhdyin laittamaan elämääni uuteen uskoon, jätin kaiken vanhan ja kuljin määrätietoisesti kohti uutta. Määrätietoisesti jotain, mikä ei ollut vielä täysin avautunut, mutta mihin mahtuisi Niillaksen kaltaisten lahjakkaiden artistien auttaminen valoon.

Asunto myyntiin, auto myyntiin, energiasyöppö ihmissuhde poikki, muutto, työpaikan vaihdos, konseptin kehittäminen, firman perustaminen…kaiken vain piti tapahtua. Piti suunnitella yritys, jolla voin elää, jonka nimiin saan tehdä asioita, joita rakastan ja joka turvaa minulle mahdollisuuden tehdä tätä marginaalikulttuurin edistämistyötä. Aika nopeasti asiat kulkivat askel askeleelta kohti suunnittelematonta suunnitelmaa. Aluksi toiminimi vuodeksi, jolla harjoitella, opiskelua, muutama sopimus, muutama tapahtumantuotanto. Bisneksestäni muotoutui graafisen suunnittelun, ihmisten makuhermoja kunnioittavan cateringin ja iholla tuntuvan musiikin välittämisen kaikesta välittävä harmoninen combo, ohjelmapalvelu. Kun riittävästi tietoa ja kokemusta oli karttunut, sattui Niillas Holmbergin keikka Helsinkiin. Menin asiakkaana paikalle Semifinaliin ja poistuin sieltä sopimus kourassani, keikkamyyjänä. Näin minä pääsin käynnistämään työni Niillaksen eteen. Osakeyhtiön perustin jouluna 2014.

Olen saanut tehdä työtä mielenkiintoisten, mieltäni ylentävien ihmisten kanssa, nyt yhteensä kolmen vuoden ajan. Olen oppinut ja opetellut koko ajan uutta, tutustunut lainalaisuuksiin, saanut valtavasti tukea alan konkareilta, jotka tuntevat toimintatavat ja -mallit. Itse kuljen edelleen vähän viidakossa omine sääntöineni, mutta koko ajan oppien. Olen saanut olla mukana luomassa Tuuletar-yhtyeen menestystä, olen saanut työskennellä kera mitä ihmeellisempien monilahjakkuuksien, kuten Teho Majamäki, Tapani Rinne, Vilma Timonen, Linda Fredriksson…vain muutamia mainitakseni. Saan kulkea Lumotun Apinan ja Aino Elinan kanssa kuoppaista matkaa kohti tavoiteltavaa mainstream-kultatuolia. Minulla on mahdollisuus lähettilään tavoin puhua sydänkäpysteni Philomela ja Grex Musicus  -kuorojen puolesta eri puolilla maailmaa. Saan tehdä suomalaista hienoa kansanperinnettä omalta osaltani tunnetuksi muille kulttuureille.
Tämä on sitä työtä, mitä haluan tehdä. Haluan kiittää kaikkia, jotka ovat suoneet minulle siihen mahdollisuuden ja tukeneet tätä polkua ja minun horjahteluani.

Niillas Holmberg
Tammikuussa Niillas Holmberg esiintyy Helsingissä Muusikkojen liiton uutuuttaan kiiltävällä, poikkeuksellisen laadukkaalla äänentoistolla varustetulla musiikkiklubilla G Livelabissa. Minä istun katsomossa, otan ehkä vähän valokuvia, pienen pätkän videokuvaa. Pääosin kuitenkin minä nautin, palaan siihen ensi hetkeen viiden vuoden taakse, uin sen matkan Inarinjärven jäälauttoihin ja takaisin ja huomaan mitä maailmassani on tapahtunut. Näiden omien asioideni ja kokemusteni valossa uskallan suositella muutosta jokaiselle, jolle elämä tuntuu raskaalta, värittömältä tai taakalta kantaa. Kiitos Niillas, kiitos kaikki kanssaeläneet.

Niillas Holmberg + Jousikvartetti G Livelab La 28.1.2017 klo 19.00. Liput 18 €.
MUHTO DON

Johanna Sauramäki

Comments are closed.